Rikoksen tuottama taloudellinen hyöty on tuomittava valtiolle menetetyksi. Rikos ei saa kannattaa, joten hyöty on otettava pois sen saaneelta rikoksentekijältä tai muulta rikoksesta hyötyneeltä taholta. Hyödyn menettäminen on keskeinen rikoksen seuraamus liiketoimintarikoksissa, sillä rikostyyppi tyypillisesti tuottaa merkittävää taloudellista hyötyä.

Teoksessa esitetään teoreettisesti perusteltu suositus siitä, miten rikoksen tuottama hyöty on mitattava. Rikoshyödyn mittaamisen teoreettinen malli koostuu neljästä kriteeristä: rikoksen ja hyödyn välinen syy-yhteys, rikoshyödystä tehtävät kuluvähennykset, rikoshyödyn arviointi sekä rikoshyödyn kohtuullistaminen. Kriteereistä keskeisin on rikoksen ja hyödyn välinen syy-yhteys. Teoksessa omaksutun syy-yhteysmallin avulla pystytään arvioimaan, onko hyöty johtunut siten olennaisella tavalla tunnusmerkistön täyttävästä teosta, että hyötyä voidaan pitää rikoslain 10:2:n edellyttämällä tavalla rikoshyötynä. Liiketoimintarikoksen tekokokonaisuus tuottaa usein laittoman hyödyn lisäksi myös laillista hyötyä, joka tutkimuksessa omaksutun syy-yhteysmallin avulla pystytään jättämään menettämisseuraamuksen ulkopuolelle. Teoreettisen tulkintasuosituksen konkreettista käytettävyyttä havainnollistetaan soveltamalla sitä sisäpiirintiedon väärinkäyttöön ja ympäristörikoksiin.

Teos on ensimmäinen rikoshyödyn mittaamista koskeva tutkimus pohjoismaissa. Siinä osoitetaan, että rikoshyödyn mittaamisen teoreettinen malli on käyttökelpoinen myös konkreettisessa tulkintatilanteessa. Teos tarjoaa siten uutta hyödyllistä tietoa niin tutkijoille kuin tuomareille, syyttäjille, asianajajille ja muille käytännön työtä tekeville juristeille.