Finlandia-palkinnon voittaja 2002 Romaani kertoo Matti Virtasen unelmasta, omasta talosta. Tarina siitä, kuinka kalliiksi voi käydä pakkomielle helsinkiläisellä pientaloalueella. Matti Virtanen on kotirintamamies. Hän kuuluu kotitöissä, ruoanlaitossa ja vaipanvaihdossa tasa-arvoisen mieskuntonsa osoittaneeseen sukupolveen, joka ei ole koskaan sotinut. Vaimon mielestä hän on nössö kokkaaja, kunnianhimoton luuseri, jonka pitäisi "mennä siitä johonkin haisemasta", liittyä miesporukkaan, johonkin rintamaan. Yksi nyrkinisku erottaa Matin perheestään. Vaimo ottaa mukaansa lapsen ja lähtee. Mies, joka on luopunut unelmista ja haaveista ja jonka elämänsisältönä on ollut varastomiehen paikan säilyttäminen, makaronilaatikon ja pullataikinan onnistuminen ja vaimon ja tyttären tyytyväisenä pitäminen, huomaa olevansa tyhjän päällä. Matti päättää saada perheensä takaisin hankkimalla talon, oman kodin, punaisen tuvan. Omassa talossa asuu onnellinen perhe, ristiriitoja ja vaikeuksia ei ole, rauha, tasapaino ja ikuinen kesä vallitsee kuin aamiaismuromainoksessa. Päämääränsä saavuttaakseen Matti on valmis äärimmäisiin tekoihin. Hän päättää hankkia tarvittavat rahat - keinolla millä hyvänsä. Hän haluaa perheelleen täydellisen, "ainoan oikean" talon ja sellaisen hän myös hankkii. Matista tulee fanaatikko, hän ajautuu askeesin ja kaikki Suur-Helsingin omakotitaloalueet kiertävän lenkkipolun kautta harmaasta arjesta omalle harmaalle alueelleen, omaan todellisuuteensa, jota hän hallitsee ja jossa hän voittaa. Vastaantulevat pientalojen valvojat - kiinteistövälittäjät ja nurmikkojaan kunnostavat, savuavien kaasugrillien taakse piiloutuvat talonomistajat - kohtaavat pakkomielteen riivaaman miehen, joka uhkaa lainarahalla maksettua elämää. Tarina ajautuu väistämättömään tragikoomiseen loppuunsa. Matti saavuttaa unelmansa, mutta yksin. Side todellisuuden ja Matin oman todellisuuden välillä on katkennut. Yksi Helsingin Sanomien lukijoiden 2000-luvun suosikeista