Erämuistoja Kainuusta

”Oikeaa erämiestä vetää metsälle ennen kaikkea rakkaus luontoon ja sammumaton into metsämiehen ponnistuksiin ja vaaroihin.” (Eliel Wartiainen, 1907)

Kirjassa on tosipohjaisia ja itse koettuja tarinoita kirjoittajalta, joka on nähnyt ja kokenut sotien jälkeisen jälleenrakennusajan. Kirjoittaja kuljettaa lukijaa muinaisten metsästäjä-keräilijöiden mailla Kainuussa, kotipitäjänsä Kuhmon metsissä. Kertomukset alkavat ajanjaksosta, jolloin metsästä raivattiin peltoa pientiloille ja manattiin prikaatinkomentaja Gusevskin terveisiä tukeissa, joista sahattiin lautaa ja lankkua. Tarinat kuljettavat lukijan nykyaikaan, jolloin kaikki on paremmin vai onko?

Kaikki sodat käynyt isäukko oli saanut tarpeekseen aseista, mutta ymmärsi kyllä nuoren miehen metsästysinnon. Savottatienesteillä nuorukainen hankki ensimmäisen oman aseensa. Sen jälkeen metsä veti entistä tiukemmin puoleensa. Se ei ollut suinkaan mikään pelottava metsä, vaan mahdollisuuksien metsä, joka antoi myöhemmin myös työtä ja toimeentuloa.

Ilman koiraa metsästävältä puuttuu jotakin - koira! Kirjoittaja sai ensimmäisen koiransa pikkupoikana. Metsäkanalintujen haukkujat vaihtuivat myöhemmin suurriistakoiriin tai oikeammin kaikenviljankoiriin eli itäsiperianlaikoihin. Kirjoittajan kiintymys koiraystäviin on kirjan kantava teema.

Erätarinoissa kerrotaan luonnossa koetuista asioista, onnistuneista ja myös viittä vaille, että onnistui- jahdeista. Aina saalista ei saa, eikä tarvitsekaan saada. Metsän kuninkaan - karhun - kaataminen on kuitenkin aina merkkitapaus. Vaarallisia tilanteitakin kehittyy. Metsässä pätevät luonnonlait. Parhaan ystävän menettäminen kirpaisee.

Kirjoittajan tarinoissa on hienovaraista huumoria, mutta myös filosofista pohdiskelua. Kipeitä muistojakin on. Erätarinoiden lomassa lukija saa tietoa koirista ja niiden kouluttamisesta, Kuhmon luonnon erityispiirteistä ja historiastakin.