Ensimmäiset suomalaiset naisrauhanturvaajat lähtivät palvelukseen Golanille ja Etelä-Libanoniin joulukuussa 1991.

Koulutusta edelsi vuosien prosessi aina ensimmäisistä vuonna 1968 käydyistä suunnitelmista vuoteen 1985, jolloin uusi rauhanturvaamislaki mahdollisti naisten osallistumisen rauhanturvatehtäviin.

Päätös naisten osallistumisesta operaatioon saatiin kuitenkin vasta vuonna 1991.

Kirja kertoo ensimmäisten suomalaisten naisrauhanturvaajien koulutuksesta, palvelusajasta ja sen jälkeisistä tapahtumista 30 vuoden ajalta naisten itsensä kertomana.

Teos sisältää katsaukset päätöstä edeltävästä poliittisesta prosessista, UNDOF- ja UNIFIL -operaatioiden kuvauksista ja naisten osallistumiseen liittyvästä tutkimuksesta ja kritiikistä.



Kokemukset ensimmäisten naisrauhanturvaajien palveluksesta tasoittivat osaltaan päätöstä antaa naisille mahdollisuus suorittaa aseellinen palvelus puolustusvoimissa vuodesta 1995 alkaen.”