Pentti oli nuori mies maalta, joka joutui etsimään työtä Suomen ”siirtomaasta” Helsingistä. Helsinki oli 60-luvun Suomessa suurkaupunki, jossa elämä poikkesi täysin pienen kotikunnan elämästä. Kotikylässä kaikki tunsivat toisensa, tämä ei pätenyt Helsinkiin. Siellä nuoriso tunsi toisensa yleensä vain huvipaikkojen perusteella.

Kaupungissakin vain osa kansakoulun käyneistä löysi oman vihreän oksansa. Suuri osa maalta tulleista nuorista työskenteli vähän koulutusta vaativissa töissä, tehtaissa, rakennuksilla, varastomiehinä ja erilaisten työkoneiden käyttäjinä. Toimeentulo oli toisinaan parempaa toisinaan niukempaa.

Pentti teki töitä Helsingissä rakennusapumiehenä ja vähitellen myös vaativimmissa tehtävissä kuten betoniraudoittajana. Ahkera työnteko ei kuitenkaan taannut onnea. Pentin avoliitto hajosi ja hän vajosi, kuten moni muukin, työmaiden sylkykupiksi. Pentille mitä ilkeimmät lohkaisut ja perättömät vihjaukset poikkeavasta sukupuolisesta suuntautumisesta olivat arkipäivää. Yleensä homofobisten pilkkaajien omat pelot joutua sylkykupiksi lietsoivat omalaatuista käytöstä.

Tässä tilanteessa ihminen joko kovettuu ja alkaa antaa takaisin, tai hän kestää keskittymällä työhön tai harrastuksiinsa. Viimeinen vaihtoehto on että hän luhistuu tai raivostuessaan tekee jotain sellaista, joka johtaa yhteiskunnan antamaan rangaistukseen. Kuka on syyllinen silloin?