Sotaorpo Johannes kohtasi ankarina rajan kirot.
Kymmenvuotias poika pelastui Säkkijärvellä Venäjän etujoukkojen hyökkäyksestä kesäkuussa 1742. Hän jäi selviytymään yksin poltettujen rakennusten ja surmattujen läheisten vierelle.
Venäjän pääjoukoissa kaksi ihmistä tuki Johannesta. "Syntiä tehnyt" Anton halusi pelastaa "yhden pienimmistä". Lääkäri Lerche auttoi poikaa, koska paheksui etujoukkoina riehuvia husaareja.
Suurella Rantatiellä etenevässä Venäjän armeijassa riitti monenlaista väkeä. Kaikki eivät olleet outoa kieltä puhuvan, rääsyisen pojan ystäviä. Auttajat taas unohtivat toisinaan Johanneksen omien kiireittensä keskellä. Yksikseen kuljeskeleva poika kiinnosti vaarallisia orjakauppiaita, joita Johannes ei ensin osannut varoa. Yllättävintä oli joutua ruotsalaisten vangiksi Haminan kaupunkiin, joka sytytettiin pian palamaan.
Johanneksessa paljastui taitoja ja kykyä menestyä. Hän oli yhtä aikaa paljon kokenut nuorukainen ja pikkupoika, joka voitti ihmisiä puolelleen, mutta sai myös vaarallisen vihamiehen.
Tietoon perustuva ajankuva tukee romaanin viestiä, niin että toden ja tarinan liitto saa voimaa.