Jussi Kääpä on liki 40-vuotias psykiatri, joka vaipuu epäonnistuneen avioliittonsa jälkeen syvään masennukseen. Saadakseen selville, miksi naissuhteet epäonnistuvat, Kääpä päättää ryhtyä omaksi potilaakseen ja alkaa tehdä itsestään psykoanalyysiä. Hoitosuhde alkaa traumaattisten lapsuusmuistojen ja ahdasmielisen kasvuympäristön purkamisella. Naiivi ja kömpelö ihmismielen liikkeiden ammattilainen herättää lukijan sympatian. Lapsesta asti Kääpä on rakastanut Annikkia ja uskonut naapurinpojan Sakarin kanssa tehdyn verivalan velvoitukseen. Häntä saa kohdella todella huonosti - ja niin Sakari kohteleekin - ja silti Kääpä jaksaa uskoa ikuiseen ystävyyteen. Kirjan teksti on nautittavaa verbaalista sanailua, ja tarkkaan piirretyt henkilöhahmot voisivat harhoineen olla todellisia. Kirjan loppuratkaisu on omalla nurinkurisella tavallaan onnellinen.

Petteri Hakkarainen on kirjoittanut ennen Psykiatri Käävän vaimoharhoja teoksen Väinämöinen, vanhana syntynyt (2004), jossa Kalevala kääntyi humoristiseksi nykykieliseksi tarinakokoelmaksi. Uudessa kirjassaan Hakkarainen jatkaa tarinaperinnettä, joka tuo mieleen surullisen hahmon ritarin Don Quijoten.