Rahavallan jäljet
319 kr
319 kr
I lager
Mån, 3 feb - fre, 7 feb
Säker betalning
14-dagars öppet köp
Säljs och levereras av
Adlibris
Produktbeskrivning
1990-luvun alun lama toi Suomeen uuden ajattelu- ja puhetavan. Sosiaaliturvan leikkaukset, julkisen hallinnon tehostaminen, valtiontalouden sopeuttaminen ja työelämän joustot ovat siitä lähtien kuuluneet suomalaisten arkeen.
Lama muutti suomalaista yhteiskuntaa tavalla, jonka olemme ottaneet annettuna, ainoana vaihtoehtona. Kuitenkin kyse on poliittisista valinnoista.
1980-luvun lopun ja 1990-luvun alun hallitukset valitsivat pääomaliikkeiden vapauttamisen ja julkisten menojen leikkausten tien. Hallitukset halusivat opettaa suomalaiset uusille tavoille. Valtio luopui täystyöllisyyden tavoittelemisesta. Talouspolitiikan tärkeimmäksi päämääräksi tuli hintojen vakaus sekä inflaation hillitseminen. Näin saksalainen talouskuri saapui Suomeen.
Uuden ajattelutavan myötä markkinaliberalismista on tullut valtavirtaa. Se opettaa, että vapaat markkinat jakavat yhteiskunnan voimavarat mahdollisimman tehokkaasti. Uusliberalismiksi kutsuttu politiikka on kuitenkin lisännyt työelämän epävarmuutta, tuloeroja ja köyhyyttä. Meidät on opetettu pelkäämään luottoluokittajia, julkisen talouden vajeita, maailmanlaajuisesti toimivia suuryrityksiä ja yhteistoimintaneuvotteluja. Pelosta on tullut uusi normaali.
Meidät on myös opetettu uskomaan, että meillä ei ole enää varaa entisenlaiseen hyvinvointiin. Siksi on säästettävä, yksityistettävä, ulkoistettava ja tehostettava. Siksi hyvinvointivaltiosta on tullut ruma sana.
Mutta mitä sopeuttamisesta, joustoista tai kestävyysvajeesta puhuminen todella tarkoittaa?
Rahavallan jäljet kertoo, miten uusi ajatteluja puhetapa sai alkunsa. Se vie lukijan matkalle uusliberalistisen talouspolitiikan juurille. Se kuljettaa lukijan hyvinvointivaltion alkuajoista lamavuosien kautta 2010-luvulle, jota leimaavat julkisen talouden ongelmat ja lisääntyvä eriarvoisuus.
Kirja toimii oppaana nyky-yhteiskunnan -ismien ymmärtämiseen. Kommunismi on kuollut, kapitalismi kompuroi kriisistä toiseen. Eläköön uusi saksalainen kurinalaisuus!

Artikel.nr.
2f2b6a50-023c-42c1-a3c0-585183fd4357
Rahavallan jäljet
319 kr
319 kr
I lager
Mån, 3 feb - fre, 7 feb
Säker betalning
14-dagars öppet köp
Säljs och levereras av
Adlibris
Liknande toppsäljare
Fenchilin
FENCHILIN Stor Hollywood sminkspegel med belysning USB Bordsskiva Väggfäste Vit spegel 80 x 58 cm
1 421 kr
Tidigare lägsta pris:
1 611 kr
4,6(184)
måndag, 3 feb
INF
INF USB-C kortläsare för SD/TF-minneskort - Snabb dataöverföring 0
89 kr
Tidigare lägsta pris:
103 kr
måndag, 3 feb
Sony PlayStation DualSense - White (PS5)
779 kr
4,4(208)
måndag, 3 feb
CherrysC
Squid Game 2 Gonggi & Case Korean
99 kr
tisdag, 4 feb
Uniq Vanity
UNIQ XL Hollywood Spegel med 15 LED-lampor och touch-funktion - sminkspegel med belysning - hollywoodspegel
879 kr
Tidigare lägsta pris:
939 kr
4,5(32)
fredag, 31 jan
Rivanoo
Mini trådlös CarPlay & Android Auto-adapter för iPhone & Android – Njut av friheten från sladdar
379 kr
Tidigare lägsta pris:
399 kr
4,2(6)
måndag, 3 feb
A Series
RCA AV till HDMI Converter / Adapter 1080P Universal White
99 kr
4,0(9)
fredag, 31 jan
Generic
2-Pack - Laddare för iPhone Adapter+Kabel 20W USB-C Snabbladdare
199 kr
3,7(506)
fredag, 31 jan
BENSON
Mörkerglasögon för Bilkörning - Night Vision Glasögon Nattseende 1-Pack
119 kr
4,1(13)
måndag, 3 feb
INF
INF Sprayflaska för olja/vinäger 100 ml 1-pack
99 kr
Tidigare lägsta pris:
133 kr
4,5(14)
måndag, 3 feb
Rekommendationer för dig
Megabilligt
Bekväm 3D Sovmask med 100% Mörkläggning Svart
109 kr
3,8(6)
måndag, 3 feb
Apple
Apple AirPods (andra generation) med Lightning-laddningsetui
1 448 kr
3,6(95)
fredag, 31 jan
Rattrix
Löpband under skrivbordet 1-6KM/H Walking Jogging Machine för hemmakontor Svart
1 849 kr
4,3(98)
tisdag, 11 feb
SUNMATIC
Vevradio med Solceller, LED Ficklampa och 2000mAh Powerbank SOS SUNMATIC - Väderradio för hem- och campingnödsituationer med AM/FM-radio
289 kr
5,0(3)
onsdag, 5 feb
Izoxis
Nattlampa - Stjärnprojektor med LED-lampa - Astronaut
349 kr
4,1(29)
måndag, 3 feb
Bright Beauty
Bright Beauty Vanity Namira - sminkspegel med belysning - hollywoodspegel - make up spegel - vit - dimbar med tre ljuslägen
899 kr
4,3(95)
måndag, 3 feb
Generic
Öronkuddar för Bose QuietComfort - QC35/QC25/QC15/AE2 Hörlurar Svart
99 kr
4,5(726)
måndag, 3 feb
Olympiq
12-pack Oral-B Kompatibla Tandborsthuvuden
89 kr
4,3(105)
tisdag, 4 feb
INF
INF Cocktail set Dubbel shaker 750ml Rostfritt stål Silver 10 delar
269 kr
Tidigare lägsta pris:
385 kr
4,5(60)
måndag, 3 feb
Sony
Sony PlayStation 5 Slim Digital Edition (PS5)
5 856 kr
4,2(42)
fredag, 31 jan