Suomalainen yhteiskunta koki 1800-luvun lopulla monitasoisen muutosprosessin. Suuret nälkävuodet 1867-1868 herättivät monissa epäilyksiä siitä, oliko Jumala todella yhteiskunnallisten rakenteiden takana vai oliko kyseessä sittenkin ihmisten luoma järjestely. Murroskausi ja sen mukanaan tuomat liberaalit aatteet haastoivat suomalaisten perinteiset tulkinnat todellisuudesta.

Esa Paavo-Kallion, torpparin pojan, elämä ja toiminta avaavat kiinnostavan näkökulman tuohon aikakauteen. Kouluja käymätön Paavo-Kallio pääsi vuonna 1878 Jyväskylän kansakoulunopettajaseminaariin. Aluksi nuori opettaja innostui fennomaanisista kasvatusihanteista, mutta sittemmin hän irtautui niistä. Paavo-Kallio alkoi kyseenalaistaa absoluuttisiksi ymmärrettyjä yhteiskuntarakennelmia ja ajan myötä hänestä tuli suorastaan röyhkeä opettaja ja saarnamies.

Kansakoulunopettaja Esa Paavo-Kallio sai vuonna 1896 Tammelan kirkkoneuvostolta saarnakiellon. Teologian tohtori Hannu Sunin tutkimus selvittää, mistä opettajan uhmakkuudessa oli lopulta kysymys.