-2 %
Sulo Hurstinen
307 kr
307 kr
Tidigare lägsta pris:
313 kr
I lager
Ons, 14 maj - tis, 20 maj
Säker betalning
14-dagars öppet köp
Säljs och levereras av
Adlibris
Produktbeskrivning
Sulo Hurstinen syntyi Kuhmalahden kanttorin perheeseen vuonna 1881. Hän opetteli soittamaan viulua itsekseen ja kehittyi taidossaan niin hyvin, että pääsi hyväntekijöiden tuella opiskelemaan Helsingin musiikkiopistoon. Hän jatkoi opintojaan Prahassa ja Berliinissä saavuttaen mainetta yhtenä aikansa merkittävimmistä suomalaisista viulisteista.
Edellä kerrottu olisi unohtunut historian hämärään, ellei hänen sisarensa pojantytär olisi löytänyt onellisten sattumien kautta Hurstisen itse kirjoittamat muistelmat vuonna 2015. Viulutaiteemme uranuurtajan elämänvaiheet ja ura ja tulevat kirjassa esiin sekä taitelijan itse kertomina että nyttemmin jo eläkkeelle siirtyneen yht. tri Ranja Aukeen kokoamina ja täydentäminä tarinoina.
Kirjassa tulee esiin uutta musiikkihistoriallista tietoa, esimerkiksi Hurstisen ensimmäisenä suomalaisena viulistina soittamista Sibeliuksen viulukonsertosta ja muista tunnetuista viulumusiikin teoksista. Hurstinen valitsi konsertoivan viulistin uran ja piti yli 1500 henkilökohtaista konserttia Suomessa, Pohjoismaissa, Saksassa, Puolessa ja Baltian maissa. Häntä säesti usein oma vaimo, pianotaiteilija Thyra Lindelöf ja tytär, pianotaiteilija Irma Hurstinen. Myös Oskar Merikanto toimi usein Hurstisen säestäjänä. Hurstinen teki useita sovituksia viululle ja pianolle, sävelsi ja kirjoitti viulunsoiton oppaita. Muisteluissaan hän kertoo kauniilla tavalla rakkaudestaan musiikkiin, mutta kirjassa on myös runsaasti tietoa Suomen kulttuurielämästä ja sen edustajista 1900-luvun alkupuolella. Hurstinen kirjoittaa asiantuntevasti ja lämmöllä, huumoriakin on mukana.
Kirja sopii kaikille kulttuurin kulta-ajasta ja viulutaiteesta kiinnostuneille. Erityisesti sen toivoisi kulkeutuvan nuorten musiikinharrastajien käsiin. Kirjan avulla he voivat kartuttaa ymmärrystään menneiden aikojen musiikinteosta sekä ympäristöistä ja olosuhteista, jotka luovat mahdollisuuksien rajat ja raamit.

Artikel.nr.
aa0da1cc-dab1-43fe-993c-19c339c36550
Sulo Hurstinen
307 kr
307 kr
Tidigare lägsta pris:
313 kr
I lager
Ons, 14 maj - tis, 20 maj
Säker betalning
14-dagars öppet köp
Säljs och levereras av
Adlibris
Liknande toppsäljare

Nice price-5 %
3-pack ersättningsblad för Philips OneBlade för män
199 kr
Tidigare lägsta pris:
209 kr
2,3
fredag, 16 maj

Nice price
Apple
Apple AirPods 4 Wireless In-ear
1 589 kr
4,8
tisdag, 13 maj

-17 %
Laddare till Samsung 25W - Snabbladdare USB-C - Strömadapter+Kabel 1M
99 kr
Tidigare lägsta pris:
119 kr
4,3
fredag, 16 maj

-5 %
Löpband - Gåmatta - Citysports - Svart med röd - 440W motor - Hastighet 1,0-6,0 km/h - Fjärrkontroll
2 000 kr
Tidigare lägsta pris:
2 113 kr
torsdag, 15 maj

-33 %
FENCHILIN stor sminkspegel med belysning praktfulla kristallfinish hollywood spegel bluetooth högtalare Bordsskiva väggfäste Vit 80 x 58 cm spegel
795 kr
Tidigare lägsta pris:
1 179 kr
4,0
tisdag, 13 maj

4-Pack - Volkswagen VW Centrumkåpor / Hjulnav Emblem - Bil 65 mm
119 kr
4,1
måndag, 19 maj

-29 %
Garmin Klockor Laddare Snabbladdare Universal 1 Pcs 1 Pcs
49 kr
Tidigare lägsta pris:
69 kr
4,6
måndag, 19 maj

Laddare för iPhone 15 / iPhone 16 + 2M kabel Snabbladdare USB-C till USB-C
99 kr
3,8
måndag, 19 maj

Duschtröskel / Vattenbarriär – Vattenpropp Vattenhållarremsa - Självhäftande duschlist – 2m
120 kr
fredag, 23 maj

Nice price-8 %
Xiaomi
Xiaomi Redmi 14C Vert (8 Go / Grön
1 374 kr
Tidigare lägsta pris:
1 487 kr
torsdag, 15 maj
Rekommendationer för dig

Nice price-6 %
Sony PlayStation DualSense - White (PS5)
798 kr
Tidigare lägsta pris:
847 kr
4,4
onsdag, 14 maj

Apple
Apple AirPods Pro (2nd Generation) USB-C
2 680 kr
4,5
torsdag, 15 maj

2-Pack - Xiaomi Däck med Verktyg - Punkteringsfritt / Elscooter elsparkcykel
259 kr
4,4
onsdag, 14 maj

INF TYPE-C Dubbel SD/TF-kortläsare för snabb dataöverföring 0
79 kr
3,4
onsdag, 14 maj

-23 %
Fotbollsmål i Metall med Prickskytteduk - 240x170cm
999 kr
Tidigare lägsta pris:
1 299 kr
4,2
onsdag, 14 maj

-37 %
Vattenfontän solcellsdriven 16 cm solcellsfontän vatten fontän utomhus Svart
149 kr
Tidigare lägsta pris:
236 kr
3,6
fredag, 16 maj

Nice price-1 %
Samsung
Samsung Galaxy S25 Ultra 256GB Titanium Black Svart, Titan
12 441 kr
Tidigare lägsta pris:
12 570 kr
5,0
onsdag, 14 maj

FENCHILIN Stor Hollywood sminkspegel med belysning USB Bordsskiva Väggfäste Vit spegel 80 x 58 cm
1 421 kr
4,6
tisdag, 13 maj

Nice price-3 %
Samsung
Samsung Galaxy Tab A9+ Wifi 64GB Svart grafit
2 007 kr
Tidigare lägsta pris:
2 067 kr
4,5
torsdag, 15 maj

-8 %
Kompatibel iPhone snabbladdare USB-C strömadapter 20W + 2m Kabel
119 kr
Tidigare lägsta pris:
129 kr
4,0
tisdag, 27 maj