Pieniä tarinoita yksinäisyydestä intohimon ja epätoivon kautta toivoon ja ymmärrykseen. Pynnösen runot ovat kuin viestejä tuntemattomasta osoitteesta tai ulkoavaruudesta, josta ei yleensä ole odotettavissa mitään. Runo-minä on ulkopuolinen, kokonaisvaltaisesti maailmaan kuulumaton, ympäristönkin mustaksi aukoksi luokittelema. Tyhjyydestä syöksähtelee protesteja, yllättäviä tunteenpurkauksia, joiden ilotulitusta rytmittävät loogiset ja rauhalliset haiku-runot.