-4 %
TVH:n miehiä, koneita ja kommelluksia
342 kr
342 kr
Tidigare lägsta pris:
355 kr
I lager
Ons, 23 apr - tis, 29 apr
Säker betalning
14-dagars öppet köp
Säljs och levereras av
Adlibris
Produktbeskrivning
Suurten työttömyysvuosien aikaan, 1950-luvun lopulla ja 1960-luvun alussa, työttömiä oli kymmeniä tuhansia TVH:n tietyömailla. Turun tiepiirissäkin oli 1950-luvun lopulla yli 11000 ihmistä töissä. Nämä miehet eivät olleet useinkaan paikkakuntalaisia, vaan kaukaa Suomen pahimmilta työttömyysalueilta kuten pohjanmaalta ja koillismaalta.
Miehet asuivat parakkikylissä, josta heidät kuljetettiin työkohteisiinsa useimmiten kuorma-autoilla, joiden lavalla oli miehistön kuljetuskoppi. Muuten suurin osa työnjohdosta, pääasiassa rakennusmestareita, asui myös samoina aikoina parakkimajoituksessa.
Tielinjalla työttömiä käytettiin muun muassa metsän kaatoon ja tien luiskiin ajettavien maamassojen tasaamiseen lapiolla. Työttömiä työskenteli myös siltatyömailla, kivenmurskaus- ja soranseulontalaitoksilla.
Näinä aikoina työttömillä ei ollut ”luukkua” mistä työtön olisi voinut nostaa työttömyyskorvausta, vaan oli lähdettävä työhön sinne missä osoitettiin työtä olevan ja tehtävä sitä työtä mitä siellä oli, elättääkseen perheensä omalla työllänsä. Valtiovaltakin katsoi, että tämä oli oikeuden mukainen tapa jakaa valtion budjetin työttömyysrahat näin. Oli myös uhka, että jos on terve henkilö, mutta oli työtä vieroksuva, eikä muutoinkaan pystynyt huolehtimaan perheen toimeentulosta, niin hänet passitettiin työlaitokselle. Täällä työlaitoksella sai pientä palkkaa, tästä palkasta suurin osa lähetettiin suoraan kotiin, tämä oli huonompi vaihtoehto kuin edellinen. Olot ovat työmiehen kohdalla niistä ajoista paljon parantuneet.
Moni muu asia on TVH:lla niistä ajoista myös muuttunut, jo kuusikymmenluvun alkupuolella alkoi tietöiden koneellistaminen. Tätä koneellistamista vauhditti kuusikymmenluvun puolivälissä maailmanpankilta saatu laina. Lapiolinja oli muuttumassa konelinjaksi.

Artikel.nr.
52017579-de16-4079-9630-dc10402c7d47
TVH:n miehiä, koneita ja kommelluksia
342 kr
342 kr
Tidigare lägsta pris:
355 kr
I lager
Ons, 23 apr - tis, 29 apr
Säker betalning
14-dagars öppet köp
Säljs och levereras av
Adlibris
Liknande toppsäljare

Nice price-6 %
Apple
Apple AirPods Pro (2nd Generation) USB-C
2 595 kr
Tidigare lägsta pris:
2 750 kr
4,6
tisdag, 22 apr

Nice price-6 %
Sony PlayStation DualSense - White (PS5)
798 kr
Tidigare lägsta pris:
847 kr
4,4
onsdag, 23 apr

USB-C
Laddare för iPhone 15 / iPhone 16 + 2M kabel Snabbladdare USB-C till USB-C
99 kr
3,8
måndag, 28 apr

-14 %
Rivanoo
Trådlös CarPlay & Android Auto Adapter 2025 – Enkel Plug & Play, Snabb Anslutning, Passar iPhone & Android
299 kr
Tidigare lägsta pris:
349 kr
5,0
onsdag, 23 apr

WEEN
Öronkuddar för Bose QuietComfort - QC35/QC25/QC15/AE2 Hörlurar SVART
95 kr
4,6
onsdag, 23 apr

-23 %
Trizand
Fotbollsmål i Metall med Prickskytteduk - 240x170cm
999 kr
Tidigare lägsta pris:
1 299 kr
4,7
onsdag, 23 apr

Moorle
2-i-1 Elektrisk Rakhyvel för Kvinnor, Vattentät, Bikinitrimmer, Dubbelhuvud, Typ-C Rosa
234 kr
måndag, 5 maj

-6 %
Uniq Vanity
UNIQ XL Hollywood Spegel med 15 LED-lampor och touch-funktion - sminkspegel med belysning - hollywoodspegel
795 kr
Tidigare lägsta pris:
849 kr
4,9
tisdag, 22 apr

AOVOPRO
Elkickbike för vuxna AOVOPRO M365 Scooter - 350W - 10.5Ah - Svart
2 399 kr
måndag, 5 maj

Apple
Apple AirPods Pro (andra generationen) 2023 med MagSafe-fodral (USB-C)
2 632 kr
4,1
tisdag, 22 apr
Rekommendationer för dig

Gardlov
Gräsmatteluftare - Spikskor för att lufta gräsmattan
199 kr
3,7
onsdag, 23 apr

Generic
4-Pack - BMW Centrumkåpor / Hjulnav Emblem - Bil 68 mm
119 kr
4,3
onsdag, 23 apr

Generic
4-Pack - Volkswagen VW Centrumkåpor / Hjulnav Emblem - Bil 65 mm
119 kr
4,1
onsdag, 23 apr

Olympiq
12-pack Oral-B Kompatibla Tandborsthuvuden
89 kr
4,3
fredag, 25 apr

-7 %
Fenchilin
FENCHILIN Hollywood sminkspegel med belysning Spegel med lampor Bordsplatta Väggfäste Vit 58 x 46cm
873 kr
Tidigare lägsta pris:
941 kr
4,6
tisdag, 22 apr

-11 %
INF
INF TYPE-C Dubbel SD/TF-kortläsare för snabb dataöverföring 0
79 kr
Tidigare lägsta pris:
89 kr
3,4
onsdag, 23 apr

LIECTROUX
LIECTROUX elektrisk fönsterputsrobot HCR-10 med 30 ml vattentank
1 099 kr
4,1
torsdag, 24 apr

trade maxx
Snabbladdare Garmin Klockor - Universal Laddare
51 kr
4,5
fredag, 25 apr

Apple
Apple AirPods (andra generation) med Lightning-laddningsetui
1 594 kr
3,4
tisdag, 22 apr

-7 %
Game Controller
PS4 Handkontroll DoubleShock Trådlös för Play-station 4
249 kr
Tidigare lägsta pris:
269 kr
3,7
måndag, 28 apr