Tutkimuksen kohteena on Viipurin Musiikin Ystävien perustamiseen johtaneet syyt sekä musiikinystävien orkesterin ensimmäinen vaihe 1894-1918. Ajankohtaan kuuluivat sortokaudet, venäläistämispyrkimykset sekä maailmansodan syttyminen ja sen vaikutus. Tutkimuksen kohteena on myös orkesterin toiminta, talous, ohjelmistopolitiikka, soittajisto, konserttipaikat, eri konserttityypit, orkesterikoulu ja kapellimestarit (Robert Moser, Armas Järnefelt, Juho Leino, Erkki Melartin, Ilmari Weneskoski, Leevi Madetoja ja Toivo Kuula). Orkesteri osallistui myös kirkko- ja hyväntekeväisyyskonsertteihin, solisti- ja kuorokonsertteihin, musiikki-iltamiin sekä teatterin väliaikasoittoihin.

Viipurin Musiikin Ystävien arkisto on sotien aikana tuhoutunut. Tutkimusaineisto on kerätty paikallisista sanomalehdistä ja Helsingin yliopiston kirjaston kirjekokoelmista sekä viipurilaisista historiankirjoista. Weneskosken perikunnan viipurinaikainen leikekokoelma on ollut ratkaiseva valottamaan vähäisiä tietoja Ilmari Weneskoskesta. Kapellimestari Juho Leinosta musiikkiteokset ovat vaienneet kokonaan.

Tutkimus pyrkii selvittämään, miten ohjelmistopolitiikka muuttui ajan myötä yhä suomalaisemmaksi ja miten eri kapellimestarit toivat omat näkemyksensä ohjelmistoon. Armas Järnefeltin aikana suomalainen musiikki tuli ohjelmistoon jäädäkseen ja vakiinnutti asemansa.

Vuosisadan vaihteessa elettiin kansallisen identiteetin voimakkaan nousun aikaa. Musiikinystävät ja sen orkesteri sekä kapellimestarit joutuivat vahvistamaan, ja varmaankin myös tahtoivat taiteensa voimalla vahvistaa suomalais-kansallista kulttuuri-identiteettiä vastaiskuksi venäläistä sortopolitiikkaa vastaan. Jean Sibeliuksen musiikin vaikutus oli tässä suuri. Orkesteri edisti myös kansallista identiteettiä osallistumalla isänmaallisiin ja kansallisten suurmiestemme juhlatilaisuuksiin sekä Kansanvalistusseuran järjestämiin yleisiin laulu- ja soittojuhliin. Vuoden 1908 laulujuhlat vahvistivat Viipurin asemaa yhtenä maamme keskeisimmistä musiikkikaupungeista. Juhlilla sai ensiesityksensä ensimmäinen suomenkielinen ooppera, Oskar Merikannon Pohjan neiti.

Viipuri oli vuosisadan vaihteessa Suomen kansainvälisin kaupunki, jossa puhuttiin suomea, ruotsia, saksaa, venäjää ja jopa ranskaa. Tämä antaa mahdollisuuden tarkastella konserttien vastaanottoa eri kieliryhmien parissa ja havainnoida sortotoimien vaikutusta eri kulttuurien ja kieliryhmien keskuudessa. Viipuri pystyi hyödyntämään sijaintiedun Pietarin tuntumassa. Sieltä saatiin tarvittavaa ammattitaitoista apua Viipurin orkesteriin. Sortokausista huolimatta musiikkisuhteet Pietariin olivat kunnossa. Lukuisat kansainväliset solistit konsertoivat mielellään Viipurissa. Viipurilainen konserttiyleisö oli vieraanvarainen ja vastaanottavainen.

Solisti- ja kuorokonsertit täydentävät kokonaiskuvaa ja antavat läpileikkauksen tuolloin esiintyneistä taiteilijoista ja heidän ohjelmistostaan. Kuorokonserteilla ja suomalaisten laulajien konserteilla näyttää olleen kansallista henkeä kohottava merkitys. Suomalaisen kirkon urkurin, kuoronjohtajan ja Viipurin Lukkari-urkurikoulun johtajan Emil Sivorin vaikutus oli hyvin merkittävä.