Early Steps- liikuntaohjelman yhteydet 4-5-vuotiaiden päiväkotilasten motoristen perustaitojen kehitykseen
528 kr
528 kr
I lager
Fre, 13 jun - tor, 19 jun
Säker betalning
14-dagars öppet köp
Säljs och levereras av
Adlibris
Produktbeskrivning
Päiväkotilasten motoristen perustaitojen kehitystä tulisi tukea ohjaamalla heille säännöllisesti liikuntatuokioita. Ohjattujen tuokioiden aikana jokaisen lapsen pitäisi saada harjoitella hänen yksilöllistä kehitystään vastaavia tasapaino-, liikkumis- ja käsittelytaitoja monenlaisilla välineillä ja erilaisissa ympäristöissä, Iivonen toteaa. Susanna Iivosen yhden vuoden kestänyt seurantatutkimus osoitti, että päiväkotilasten motorisia perustaitoja voitiin kehittää paremmiksi lastentarhanopettajien ohjaamalla liikunnalla. Tehostetulla ja suunnitelmallisella liikuntakasvatuksella pystyttiin vaikuttamaan lasten tasapaino- ja liikkumistaitojen kehitykseen, mutta käsittelytaitoihin vaikutusta ei ohjelman sisältämällä harjoittelulla saatu aikaiseksi. Käsittelytaidoilla tarkoitetaan esimerkiksi heittoa, kiinniottoa ja potkua. Lasten liikuntaohjelma vaikutti myönteisesti erityisesti tyttöjen staattisen tasapainon ja eteenpäin hypättävän tasaponnistushypyn kehitykseen sekä poikien juoksunopeuden kehitykseen.
Ainoa varsinainen sukupuolten välinen ero oli heitto-kiinniotto-yhdistelmässä, jossa tytöt kehittyivät poikiin verrattuna myönteisemmin, Iivonen tarkentaa. Keskimäärin kaikkien tutkittujen tyttöjen ja poikien motoriset perustaidot paranivat vuoden aikana, osin normaalin kasvun, kypsymisen ja kehityksen seurauksena. - Kehityksessä oli toisaalta havaittavissa kausia, jolloin muutokset olivat suurempia. Tästä voidaan päätellä, että esimerkiksi harrastukset ja ulkona leikkimisen määrä eri vuodenaikoina vaikuttavat motoristen taitojen kehityksen ajoittumiseen, Iivonen selventää. Iivonen tutki väitöstutkimuksessaan kansainväliseen Early Steps -projektiin pohjautuvan liikuntaohjelman yhteyksiä 4-5-vuotiaiden suomalaisten päiväkotilasten motoristen perustaitojen kehitykseen ja tarkasteli, miten koe- ja verrokkipäiväkotien lasten motoriset perustaidot kehittyivät yhden vuoden aikana.
Early Steps -projektissa mukana olleet lastentarhanopettajat vetivät omissa päiväkodeissaan 48 liikuntatuokiota toimintavuoden 2005-2006 aikana (tarkemmat tiedot projektista ovat osoitteessa http://earlysteps.teitehe.gr). Lisäksi Iivonen selvitti, kuinka suuren osuuden ohjelman toteuttamiseen käytetystä ajasta lapsi sai harjoitella motorisia taitoja. Early Steps -liikuntaohjelman aikana yhdelle lapselle kertyi keskimäärin noin 49 % ajasta paikallaan oloa, 28 % liikkumistaitojen harjoittelua kuten kävelemistä ja juoksemista ja 22 % käsittelytaitojen harjoittelua. Käsittelytaitojen parantamiseksi liikuntaohjelman tulisi sisältää enemmän spesifiä eri motoristen perustaitojen harjoittelua, jossa liikuntatehtävät, käytettävät välineet ja harjoittelun ympäristöt vastaavat lasten yksilöllistä kehitystä.

Artikel.nr.
f32ad93c-9baa-4fff-9605-72791e6bed0f
Early Steps- liikuntaohjelman yhteydet 4-5-vuotiaiden päiväkotilasten motoristen perustaitojen kehitykseen
528 kr
528 kr
I lager
Fre, 13 jun - tor, 19 jun
Säker betalning
14-dagars öppet köp
Säljs och levereras av
Adlibris
Liknande toppsäljare

Nice price-5 %
3-pack ersättningsblad för Philips OneBlade för män
199 kr
Tidigare lägsta pris:
209 kr
3,0
torsdag, 15 maj

-1 %
Apple
Apple AirPods 4 Wireless In-ear
1 569 kr
Tidigare lägsta pris:
1 578 kr
5,0
måndag, 12 maj

-5 %
Apple
Apple AirPods Pro (2nd Gen) 2023 USB-C
2 550 kr
Tidigare lägsta pris:
2 675 kr
4,8
måndag, 12 maj

-6 %
Sony PlayStation DualSense - White (PS5)
798 kr
Tidigare lägsta pris:
847 kr
4,4
tisdag, 13 maj

-17 %
Laddare till Samsung 25W - Snabbladdare USB-C - Strömadapter+Kabel 1M
99 kr
Tidigare lägsta pris:
119 kr
4,3
torsdag, 15 maj

-29 %
Garmin Klockor Laddare Snabbladdare Universal 1 Pcs 1 Pcs
49 kr
Tidigare lägsta pris:
69 kr
4,6
fredag, 16 maj

Laddare för iPhone 15 / iPhone 16 + 2M kabel Snabbladdare USB-C till USB-C
99 kr
4,1
fredag, 16 maj

EA Sports FC 25 - PlayStation 4
391 kr
Tidigare lägsta pris:
392 kr
måndag, 12 maj

Apple
Apple AirPods Pro (2nd Generation) USB-C
2 680 kr
4,6
onsdag, 14 maj

Duschtröskel / Vattenbarriär – Vattenpropp Vattenhållarremsa - Självhäftande duschlist – 2m
120 kr
torsdag, 22 maj
Rekommendationer för dig

-9 %
Ultimat Komfort Öronkuddar för Bose QC35 I/II, QC25, QC15, QC 2 AE 2, AE 2i, AE 2w, SoundTrue, SoundLink
69 kr
Tidigare lägsta pris:
76 kr
4,5
torsdag, 15 maj

Apple
Apple AirPods Pro (andra generationen) 2023 med MagSafe-fodral (USB-C)
2 679 kr
4,1
måndag, 12 maj

2-Pack - Xiaomi Däck med Verktyg - Punkteringsfritt / Elscooter elsparkcykel
259 kr
4,4
tisdag, 13 maj

Nice price-3 %
Samsung
Samsung Galaxy Tab A9+ Wifi 64GB Svart grafit
2 007 kr
Tidigare lägsta pris:
2 067 kr
4,5
onsdag, 14 maj

-8 %
Kompatibel iPhone snabbladdare USB-C strömadapter 20W + 2m Kabel
119 kr
Tidigare lägsta pris:
129 kr
4,0
måndag, 26 maj

-11 %
42V Snabbladdning batteriladdare för elektrisk scooter elcykelbatteriladdare
169 kr
Tidigare lägsta pris:
189 kr
5,0
torsdag, 22 maj

-33 %
FENCHILIN stor sminkspegel med belysning praktfulla kristallfinish hollywood spegel bluetooth högtalare Bordsskiva väggfäste Vit 80 x 58 cm spegel
795 kr
Tidigare lägsta pris:
1 179 kr
4,1
måndag, 12 maj

INF TYPE-C Dubbel SD/TF-kortläsare för snabb dataöverföring 0
79 kr
3,4
tisdag, 13 maj

Apple
Apple AirPods 4 Active Noise Cancellation Wireless In-ear
2 185 kr
3,0
måndag, 12 maj

-37 %
Vattenfontän solcellsdriven 16 cm solcellsfontän vatten fontän utomhus Svart
149 kr
Tidigare lägsta pris:
236 kr
3,6
torsdag, 15 maj