Suoritusten ja elintoimintojen mittaamista, terapeuttista kulttuuria ja asiantuntijavaltaa pidetään uusina ilmiöinä, mutta kansalaisen elämän normittaminen, mittaaminen, arviointi ja optimointi korostuivat jo sotienjälkeisessä Suomessa. Ihannetyöläinen oli tasapainoinen ihmiskone, jonka toiminnoissa ei ollut mitään liikaa tai liian vähän. Työpsykologia oli voimajärjestelmiä tutkiva luonnontiede, työlääketiede koneoppia ja työn rationalisointi luonneoppia.

Ihmiskone töissä avaa näkökulman suomalaisen tehokkuusajattelun historiaan. Se tarkastelee työpsykologisia ja työnjohdollisia oppeja, joilla kansalaisia valistettiin ja muovattiin sivistyneen yhteiskunnan tavoille. Näistä opeista sotakorvausteollisuuden työnjohto etsi keinoja niiden työkansalaisten kaitsemiseksi, jotka eivät olleet sairaita mutta eivät aivan terveitäkään vaan vääränlaisia.

Oppineen eliitin näkemyksissä Suomi oli kasvitarha, jonka tuottavaa kukoistusta edellytti jatkuva rikkaruohojen kitkeminen. Lorvimista, uupumusta ja liiallista tunteellisuutta hoidettiin paitsi ankaralla kurilla myös terapeuttisella otteella. Työelämän läpäisi ajatus siitä, että ihmiskone on muovattava ja plastinen: sitä voi aina parantaa ja optimoida.