
Kohti tasapainoa
158 kr
158 kr
Ons, 4 jun - ons, 11 jun
Säker betalning
14-dagars öppet köp
Säljs och levereras av
AdlibrisProduktbeskrivning
Teos pitää sisällään kirjoittajansa valikoimia tekstejä vuosien 2005 ja 2016 väliltä.
Kohti tasapainoa käsittelee maailmanlaajuisten demokratian, talousjärjestelmän ja ympäristön kriisien yhteenkietoutumista ja niiden ilmentymiä Euroopan unionin ja Suomen mittakaavassa. Ratkaisun avaimet löytyvät demokraattisen järjestelmän korjaamisesta kansallisvaltioiden tasolla.
Itsenäisyyspuolueen pitkäaikaisena puheenjohtajana toiminut Antti Pesonen toteaa, että edellä mainitut kriisit eivät ole tulossa, vaan parhaillaan käynnissä - eikä niitä voida kestävästi ratkaista soveltamalla samoja ajatusmalleja, jotka ne ovat synnyttäneet. Vanhoissa kaavoissa pysyttäytyminen johtaa vain uusiin ja entistä syvempiin ongelmiin mahdollisen suvantovaiheen jälkeen.
Kohti tasapainoa on osin kriittistä kertausta lähimenneisyyden politiikasta, mutta samalla myös pelottavan ajankohtainen katsaus niihin pohjavirtoihin, joiden vaikutus tulee näkyviin vasta pidemmällä aikavälillä. Esimerkiksi Yhdysvaltalaisilta konsulttiyhtiöiltä tilattujen hallitusohjelmaluonnosten täysi merkitys on tullut selväksi vuosikymmenen viiveellä.
Antti Pesosen ajattelussa kansallisvaltion merkitys on sen tarjoama suoja ulkoista poliittista ja taloudellista riistoa kohtaan. Hän kannatti puolueettomuuspolitiikkaa ja Suomen eroamista Euroopan unionista. Pesonen varoitteli euroalueeseen kuulumisen riskeistä jo vuosia ennen talouskriisin alkua.
"Hyvä yhteiskunta pyrkii oikeudenmukaisuuteen ja yhteiskunnallisten jännitteiden vähentämiseen.
Hyvä yhteiskunta pyrkii löytämään tasapainon ihmisen ja luonnon välille.
Hyvässä yhteiskunnassa ovat suuressa arvossa totuuden tavoittelu ja väkivallan vastustaminen.
Käytännössä hyvän yhteiskunnan tulee olla suuri tavoite, jota kohti pyritään. Täydellisyyteen tuskin päästään, mutta suunta on hyvin tärkeä."
Artikel.nr.
e03876c4-f2ed-4942-93b4-eaf5a207de2a
Kohti tasapainoa
158 kr
158 kr
Ons, 4 jun - ons, 11 jun
Säker betalning
14-dagars öppet köp
Säljs och levereras av
AdlibrisLiknande toppsäljare

Apple AirPods 4 Wireless In-ear
1 549 kr
Tidigare lägsta pris:
1 569 kr

POP MART Labubu The Monsters Big into Energy 17 cm
179 kr

Vattenfontän solcellsdriven 16 cm solcellsfontän vatten fontän utomhus Svart
149 kr
Tidigare lägsta pris:
179 kr

Kabinväska för RyanAir & Norwegian Ryggsäck / Resväska / - Handbagage flyg
299 kr
Tidigare lägsta pris:
399 kr

INF 6-pack trimmerspolar med trimmertråd och lock RYOBI grästrimmer
142 kr
Tidigare lägsta pris:
189 kr

Apple Iphone 16e 128GB Svart Svart
7 440 kr
Tidigare lägsta pris:
7 890 kr

1 st POP MART Labubu The Monsters Exciting Macaron Plyschfigur Leksak Blind Box (slumpad färg, 17 cm, 1 pack)
179 kr

INF TYPE-C Dubbel SD/TF-kortläsare för snabb dataöverföring 0
79 kr

INF Tillbehör för Roborock S5/S6 modeller 7 delar
149 kr
Tidigare lägsta pris:
199 kr

Elastiskt träningsband till fotboll - Gul/Svart
114 kr
Rekommendationer för dig

Öronkuddar för Bose QuietComfort - QC35/QC25/QC15/AE2 Hörlurar SVART
95 kr

Playstation 5 DualSense Controller Midnight Black
639 kr
Tidigare lägsta pris:
679 kr

iPhone Snabbladdare USB-C PD 3.0. 20W Strömadapter + Kabel
96 kr

Spider-Man 2
329 kr
Tidigare lägsta pris:
399 kr

Laddare för iPhone 15 / iPhone 16 + 2M kabel Snabbladdare USB-C till USB-C
99 kr

12-pack Oral-B Kompatibla Tandborsthuvuden
89 kr

INF Cocktail set Dubbel shaker 750ml Rostfritt stål Silver 10 delar
289 kr
Tidigare lägsta pris:
385 kr

Bright Beauty Vanity Namira - sminkspegel med belysning - hollywoodspegel - make up spegel - vit - dimbar med tre ljuslägen
849 kr
Tidigare lägsta pris:
899 kr

Kompatibel iPhone snabbladdare USB-C strömadapter 20W + 2m Kabel
119 kr

Justerbar sladdlös strängtrimmer, 21 V, elektrisk gräsklippare, 2 batterier och 4 knivar. Teleskopstång, justerbar vinkel
760 kr