Ministeriöissä käsi käden pesee
326 kr
326 kr
I lager
Mån, 16 jun - mån, 23 jun
Säker betalning
14-dagars öppet köp
Säljs och levereras av
Adlibris
Produktbeskrivning
Julkisen sektorin laadun ja tuottavuuden parantaminen johtamisen haasteena - kokemuksia ja hyviä käytäntöjä
1990-luvulla alkaneella julkisen sektorin päätösvallan hajauttamisella pyrittiin siihen, että paikallistason organisaatiot voisivat itse suunnitella parhaat ratkaisut tuottaa palvelunsa ja järjestää toimintansa. Monessa tapauksessa näin ei kuitenkaan käynyt, vaan toiminta pirstaloitui, hyötyjä arvioitiin suppeista näkökulmista ja parhaat käytännöt jäivät suurelta osin hyödyntämättä. Seurauksena oli tehottomuutta, työilmapiirin kovenemista ja työyksiköiden sisäisten ristiriitojen kärjistymistä.
Teos on kehittymisen ja kehittämisen päiväkirja julkisen sektorin murroksesta 1990-luvun pankkikriisin jälkeen. Kirjassa kerrotaan, mitä todella tapahtui ja millaisia asioita kehittämis- ja päätöskokouksissa käsiteltiin. Se tarjoaa myös ratkaisumalleja ja näköaloja, mihin suuntaan julkista sektoria ja sen työyhteisöjä tulisi kehittää.
Teksti myötäilee kirjoittajan työuran tapahtumia. Kirjoittaja on entinen oikeusministeriön suunnittelupäällikkö ja hallinnon kehittämisen ministerivaliokunnan asiantuntijajäsen, jolla on yli 30 vuoden kokemus kehittämis- ja johtotehtävistä eri puolilta ja tasoilta julkista sektoria.

Artikel.nr.
f1c93e16-a537-45d1-a7b7-5c590059efed
Ministeriöissä käsi käden pesee
326 kr
326 kr
I lager
Mån, 16 jun - mån, 23 jun
Säker betalning
14-dagars öppet köp
Säljs och levereras av
Adlibris
Liknande toppsäljare

Nice price-5 %
3-pack ersättningsblad för Philips OneBlade för män
199 kr
Tidigare lägsta pris:
209 kr
2,3
fredag, 16 maj

Nice price
Apple
Apple AirPods 4 Wireless In-ear
1 569 kr
4,8
tisdag, 13 maj

Elastiskt träningsband till fotboll - Gul/Svart
114 kr
4,1
onsdag, 14 maj

-17 %
Laddare till Samsung 25W - Snabbladdare USB-C - Strömadapter+Kabel 1M
99 kr
Tidigare lägsta pris:
119 kr
4,3
fredag, 16 maj

Nice price-6 %
Sony PlayStation DualSense - White (PS5)
798 kr
Tidigare lägsta pris:
847 kr
4,4
onsdag, 14 maj

FENCHILIN 80 x 58 cm stor sminkspegel med belysning praktfulla kristallfinish hollywood spegel bluetooth högtalare Bordsskiva väggfäste Vit spegel
895 kr
4,0
tisdag, 13 maj

Duschtröskel / Vattenbarriär – Vattenpropp Vattenhållarremsa - Självhäftande duschlist – 2m
120 kr
fredag, 23 maj

Apple
Apple AirPods Pro (2nd Generation) USB-C
2 680 kr
4,5
torsdag, 15 maj

Sovhörlurar – Pannband & Ögonmask med Bluetooth Hörlurar
100 kr
fredag, 23 maj

-17 %
iPhone kompatibel Plug & Play hörlurar iPhone X/11/12/13/14
99 kr
Tidigare lägsta pris:
119 kr
2,3
måndag, 19 maj
Rekommendationer för dig

-11 %
42V Snabbladdning batteriladdare för elektrisk scooter elcykelbatteriladdare
169 kr
Tidigare lägsta pris:
189 kr
5,0
fredag, 23 maj

INF TYPE-C Dubbel SD/TF-kortläsare för snabb dataöverföring 0
79 kr
3,4
onsdag, 14 maj

Nice price
Apple
Apple AirPods Pro (andra generationen) 2023 med MagSafe-fodral (USB-C)
2 549 kr
4,1
tisdag, 13 maj

-29 %
Garmin Klockor Laddare Snabbladdare Universal 1 Pcs 1 Pcs
49 kr
Tidigare lägsta pris:
69 kr
4,6
måndag, 19 maj

Praktisk minneskortsläsare med lightning-gränssnitt
139 kr
4,5
onsdag, 14 maj

-8 %
Kompatibel iPhone snabbladdare USB-C strömadapter 20W + 2m Kabel
119 kr
Tidigare lägsta pris:
129 kr
4,0
tisdag, 27 maj

-37 %
Vattenfontän solcellsdriven 16 cm solcellsfontän vatten fontän utomhus Svart
149 kr
Tidigare lägsta pris:
236 kr
3,6
fredag, 16 maj

Laddare för iPhone 15 / iPhone 16 + 2M kabel Snabbladdare USB-C till USB-C
99 kr
3,8
måndag, 19 maj

2-Pack - Xiaomi Däck med Verktyg - Punkteringsfritt / Elscooter elsparkcykel
259 kr
4,4
onsdag, 14 maj

Nice price-3 %
Samsung
Samsung Galaxy Tab A9+ Wifi 64GB Svart grafit
2 007 kr
Tidigare lägsta pris:
2 067 kr
4,5
torsdag, 15 maj