Mopedien ajokortti- ja rekisteröintipakko poistui loppuvuodesta 1957. Tämä johti mopedikannan hyvin nopeaan kasvuun. Mopedista tuli monen talouden ensimmäinen moottoriajoneuvo täyttäen etenkin maaseudulla aikuisväestön arkisen liikkumistarpeen.

Vuosina 1958 ja 1959 tyyppikatsastettiin vuosittain yli sata mopomallia, jotka olivat pääosin tuontimalleja. Mopon vakuutuskilpien määrä oli enimmillään vuonna 1967, jolloin niitä oli käytössä lähes 470000. Elintason nousun myötä Suomi autoistui ja mopedista muodostui vähitellen pääosin nuorison harrastusväline. Olli J. Ojasen ja Jussi Muotialan Veteraanimopedit -kirja tehtiin noin neljännesvuosisata sitten.

Kirjasta on otettu monta painosta, joista yksi on päivitetty versio mm. värikuvien osalta. Aiheesta on tullut paljon uutta tietoa ja yhä tuoreemmista mopomalleista tulee harrastuskohteita. Päädyttiin tekemään täysin uusi kirja veteraanimopedeista, joka painottuu tuontimopoihin.

Mopolainsäädäntö astui Suomessa voimaan viitisen vuotta suuria mopedien valmistajamaita myöhemmin. Näissä kotimaan kysyntä oli osin jo täytetty ja teollisuus etsi vientikohteita. Niinpä Suomeen tuli 1950-luvun lopulla eri valmistusmaista laaja kirjo harvinaisiakin tuontimopomalleja, jotka poistuivat pian markkinoilta kotimaisten tehtaiden saadessa tuotantonsa kunnolla käyntiin. Kirjavuutta mopokantaan toivat vielä 1950-luvulla, ennen mopolainsäädäntöä myydyt, tuolloin moottoripyöriksi rekisteröidyt mallit. Kova kysyntä siivitti myös nk. merimies- ja muuta harmaatuontia. Erikoisempaakin kalustoa siis veteraanimopoharrastajille maastamme löytyy.

Kaikista kolmesta suuresta kotimaisesta mopotehtaasta on Alfamer julkaissut omat teoksensa, joita uusi teos täydentää. Näissä kirjoissa (Pappa-Tunturista Tigeriin, Solifer –meidän mopedi ja Mopoja ja Jopoja) kotimaiset mallit on jo melko kattavasti käsitelty. Tuontimopojen lisäksi kirjasssa käydään läpi myös pienien suomalaistehtaiden (Pyrkijä, Kone ja Terä , OTTO ja SUPO) mopedeita. Näiden valmistajien mopomalleista osa perustui suoraan tuontimalleihin, jotka vain nimettiin uudelleen kotimaisella merkillä. Mopomerkkejä ja -malleja käsitellään valmistusmaittain.

Kirjassa annetaan Veteraanimopedit -kirjan tavoin myös entisöintiohjeita, kerrotaan konservoinnista ja käsitellään veteraanimopediharrastusta yleensäkin. Lopun liiteosassa on myös tarpeellista numerotietoa aiheesta. Kirja auttaa mm. oman veteraanimopedin merkin ja iän määrityksessä. Mukana on myös moponmoottoreiden nk. räjäytyskuvia.