Sellejä, salonkeja ja saunakamareita – mistä löytyi luova tila?

”Naisella on oltava oma huone, jos hän aikoo kirjoittaa”, julisti Virginia Woolf lähes sata vuotta sitten. Lisävarusteiksi hän esitti hyvää äänieristystä ja lukittavaa ovea. Miten nämä toiveet toteutuivat hänen aikalaisillaan kirjailijanaisilla Suomessa?

Omat huoneet avaa ovia kulttuurikoteihin ja keuhkoparantoloihin, kesähuviloihin ja hotelleihin, vinttikamareihin ja vankiloihin. Tervetuloa Anni Swanin erämaa-ateljeehen ja Aino Kallaksen kirpputorilöydöillä kalustettuun tuulenpesään! Peremmälle vain Hella Wuolijoen komeisiin kartanoihin ja Maria Jotunin töölöläiseen antiikkiasuntoon jugend-ryijyjen ja buddha-patsaiden sekaan!

Tietokirjan kymmenen päähenkilöä edustavat sukupolvea, jonka myötä naisten ammattimainen kirjoittaminen vakiintui Suomessa. Heidän huoneistaan avautuu ikkunoita koko aikakauteen, sen ihanteisiin ja ilmiöihin sisustusideoista ulkopolitiikkaan – ja ennen kaikkea sen eri sukupuolille tarjoamiin ja mahdollistamiin olosuhteisiin.

Suvi Ratinen on Helsingissä asuva kirjailija ja filosofian maisteri, joka opiskeli Helsingin yliopistossa kotimaista kirjallisuutta ja sukupuolentutkimusta. Hän työskenteli pitkään Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjallisuusarkistossa, missä vanhojen kirjeiden ja valokuvien äärellä heräsi kiinnostus kirjailijoiden koteihin ja työtiloihin.

Hän itse kirjoittaa satulatuolilla ja sähköpöydän ääressä huoneessa, joka asunnon pohjapiirustuksen mukaan kuuluisi periaatteessa palvelijalle. Sellaista hänellä ei kuitenkaan ole – toisin kuin naisilla, joista kertoo tässä kirjassa.