Tässä maassa on vallalla neuroottinen herkkyys sanoille, joita ei saisi sanoa ja joiden sanomisia tarkkaillaan. Niiden satunnainenkin kuuleminen laukaisee inhon ja vihan tunteita. Pahimmillaan se on ”kaikkea liikkuvaa ampuvaa” epäluuloisuutta, joka yhdistää mielet enemmän tai vähemmän kuvitellun pahan torjumiseksi. Todelliset syyt ja syylliset eivät silloin kiinnosta. Tarvitaan ja tehdään syntipukkeja inhon ja iskujen kohteiksi, missä media omine tarkoitusperineen on mukana. Joskus tuntuu, että varsinkin politiikassa jokaisen päivän odotettaisiin olevan vihan päivä dies irae ja että vastapuolen häpäisemistä pidettäisiin sankaritekona.

Kirjan tekijä tri Kauko Kämäräinen toteaa: ”Hirvittää ajatella, mihin vallalle päässyt verbaalinen hysteria johtaa. Jotain uutta ja pahenevaa on meneillään.” Tähän on tultu: maan asioiden hoitaminenkin vaikuttaa jo kivireen kiskomiselta. Tieten osansa valinneet kiskojat näyttävät traagisilta hahmoilta.

Poliittisen elämän ja median tarkkailu laajenee tässä kirjassa yhteiskunnan ja kulttuurin tilan arvioinniksi. Samalla tulee tarpeelliseksi arvioida uudelleen eräitä vanhentuneiksi kuviteltuja teorioita ja tulkintoja, jotka aika on todistanut päteviksi.