Uuslöyttymaankoira ja muita novelleja
185 kr
185 kr
I lager
Tor, 24 apr - ons, 30 apr
Säker betalning
14-dagars öppet köp
Säljs och levereras av
Adlibris
Produktbeskrivning
Uuslöyttymaankoira-kokoelmassa arkinen ja absurdi käyvät käsikynkkää, ja tarinankerronnan perinne elää. Novellien aiheet ja lajityypit vaihtelevat ennennäkemättömän vapaasti. Yhteistä niille ovat ihastuttavat henkilöhahmot, paradoksaaliset asetelmat, selkeät juonirakenteet ja kaunis, rikas kieli - sekä usein hyvin humoristinen asenne.
Niminovellissa uskollinen, valtavaksi jalostettu koira käsittelee suhdettaan ihmiseen samoin eväin kuin ihminen jumaliinsa. Novellissa Lämmin isä puhelee pienelle pojalleen loputtoman suloisin sanoin samalla, kun kuljetaan kodittomina vieraan kaupungin pakkasessa kohti isän valitsemaa kylmintä kohtaloa. Yksi kertomuksista, Derek, on hykerryttävä roskaromaaniparodia - ja samalla perustavanlaatuisen feministinen. Kurjistunut talitintti taas pohtii elämänsä solmukohtia Darwinin ja Nietzschen hengessä, nousee metsän alfa-laulajaksi ja havainnollistaa väestöräjähdyksen.
Vakavampien kertomusten puolella perinteinen prostituutio saa peilikuvan, kun köyhän maan vahvat nuorukaiset maksusta antautuvat miehuuttaan puhkuvien turistien mukiloitaviksi. Lapsuuden koko vaikeus kuvastuu novellissa Korte, jossa luontoa rakastava lapsi ampuu linnun. Mutta juna-aseman odotushallissa nuori mies kärsii tahdonvastaisesta erektiosta kaksi hyvin tapahtumarikasta tuntia.
Tätä kokoelmaa ei lueta nauramatta - eikä vakavoitumatta isojen, ilkialastomien kysymysten edessä.

Artikel.nr.
10a105cb-6605-4014-b31b-33f14d8671d5
Uuslöyttymaankoira ja muita novelleja
185 kr
185 kr
I lager
Tor, 24 apr - ons, 30 apr
Säker betalning
14-dagars öppet köp
Säljs och levereras av
Adlibris
Liknande toppsäljare

-6 %
Apple
Apple AirPods Pro (2nd Generation) USB-C
2 590 kr
Tidigare lägsta pris:
2 750 kr
4,6
onsdag, 23 apr

-10 %
AOVOPRO
Elkickbike för vuxna AOVOPRO M365 Scooter - 350W - 10.5Ah - Svart
2 159 kr
Tidigare lägsta pris:
2 399 kr
tisdag, 6 maj

Nice price-6 %
Sony PlayStation DualSense - White (PS5)
798 kr
Tidigare lägsta pris:
847 kr
4,4
torsdag, 24 apr

-6 %
Uniq Vanity
UNIQ XL Hollywood Spegel med 15 LED-lampor och touch-funktion - sminkspegel med belysning - hollywoodspegel
795 kr
Tidigare lägsta pris:
849 kr
4,9
onsdag, 23 apr

USB-C
Laddare för iPhone 15 / iPhone 16 + 2M kabel Snabbladdare USB-C till USB-C
99 kr
3,9
tisdag, 29 apr

-7 %
Game Controller
PS4 Handkontroll DoubleShock Trådlös för Play-station 4
249 kr
Tidigare lägsta pris:
269 kr
3,7
tisdag, 29 apr

-17 %
TFO
iPhone kompatibel Plug & Play hörlurar iPhone X/11/12/13/14
99 kr
Tidigare lägsta pris:
119 kr
2,2
tisdag, 29 apr

Nice price-6 %
SAMSUNG
Samsung Galaxy Tab A9+ Wifi 64GB Svart
2 022 kr
Tidigare lägsta pris:
2 150 kr
4,5
onsdag, 23 apr

KATRIN
Toalettpapper KATRIN 360 42/fp
404 kr
4,5
onsdag, 23 apr

-23 %
Trizand
Fotbollsmål i Metall med Prickskytteduk - 240x170cm
999 kr
Tidigare lägsta pris:
1 299 kr
4,7
torsdag, 24 apr
Rekommendationer för dig

-30 %
Vitu
32-pack Oral-B Kompatibla Tandborsthuvuden
119 kr
Tidigare lägsta pris:
169 kr
3,4
torsdag, 24 apr

Apple
Apple AirPods (andra generation) med Lightning-laddningsetui
1 594 kr
3,4
onsdag, 23 apr

Kompatibel med Xiaomi
2-Pack - Xiaomi Däck med Verktyg - Punkteringsfritt / Elscooter elsparkcykel
249 kr
4,4
torsdag, 24 apr

WEEN
Öronkuddar för Bose QuietComfort - QC35/QC25/QC15/AE2 Hörlurar SVART
95 kr
4,6
torsdag, 24 apr

Fenchilin
FENCHILIN Hollywood sminkspegel med belysning Spegel med lampor Bordsplatta Väggfäste Vit 58 x 46cm
885 kr
4,6
onsdag, 23 apr

-11 %
INF
INF TYPE-C Dubbel SD/TF-kortläsare för snabb dataöverföring 0
79 kr
Tidigare lägsta pris:
89 kr
3,3
torsdag, 24 apr

LIECTROUX
LIECTROUX elektrisk fönsterputsrobot HCR-10 med 30 ml vattentank
999 kr
4,1
fredag, 25 apr

Generic
4-Pack - BMW Centrumkåpor / Hjulnav Emblem - Bil 68 mm
119 kr
4,3
torsdag, 24 apr

Generic
4-Pack - Volkswagen VW Centrumkåpor / Hjulnav Emblem - Bil 65 mm
119 kr
4,1
torsdag, 24 apr

Olympiq
12-pack Oral-B Kompatibla Tandborsthuvuden
89 kr
4,3
måndag, 28 apr