Vanhan testamentin selitysraamatun neljännessä osassa tehdään yleiskatsaus profeettakirjojen syntyyn ja sanomaan. Siitä löytyvät myös selitykset Jesajan ja Jeremian kirjoihin. Loput profeettakirjoista sisältyvät Vanhan testamentin selitysraamatun viidenteen osaan.

Profeettakirjat liittyvät kiinteästi Israelin kansan historian vaiheisiin. Profeetat olivat omana aikanaan ohjaamassa Jumalan kansaa oikealle tielle. Profeettojen julistuksessa ennakoitiin myös tulevat katastrofit, joista tärkeimmät olivat Samarian (2 Kun 17) ja Jerusalemin (2 Kun 25) hävitykset. Jerusalemin tuho päättyi Babylonian pakkosiirtolaisuuteen, jonka seurauksena monet profeettakirjat saivat lopullisen muotonsa. Profeettakirjoissa perusteltiin katastrofiin johtaneet syyt, joista keskeisin oli kansan uskottomuus Jumalaa kohtaan.

Toisaalta profeettakirjoissa luodaan katsaus myös Israelin kansan tulevaisuuteen. Jumala ei hylkää kansaansa pakkosiirtolaisuuteen, vaan hänellä on hyvä pelastussuunnitelma kansansa varalle.

Pakkosiirtolaisuudesta paluu ei kuitenkaan johtanut luvatun pelastuksen ja upean tulevaisuuden ennustusten toteutumiseen. Monet juutalaiset mutta myös kristilliset tekstit liittyvätkin profeettakirjoissa vielä täyttymättä jääneisiin toiveisiin. Uudessa testamentissa toiveet nähdään osaltaan toteutuneiksi Jeesuksen elämässä, ja niiden lopullista täyttymistä odotetaan Jeesuksen takaisinpaluun yhteydessä. Siksi Vanhan testamentin selitysraamatun neljännen osan selityksissä ja useissa ekskursseissa tehdään tarkempaa selkoa siitä, millä tavalla ensimmäiset kristityt sanoittivat evankeliumin sisällön profeettakirjojen sanomalla.

Kristillisen uskon ymmärtäminen edellyttää Vanhan testamentin profeettojen lupauksia Jumalan pelastussuunnitelmasta: ”Jeesus selitti heille Mooseksesta ja kaikista profeetoista alkaen, mitä hänestä oli kaikissa kirjoituksissa sanottu” (Lk 24:27).