Antero Rinne oli vaikuttaja usealla alalla: filosofiassa, estetiikassa, kuvataidekritiikissä, osuustoiminnassa sekä valtionhallinnon ja järjestöjen tehtävissä. Hänen aikaansaannoksensa ovat mittavat ja hänen älyllinen liikkuma-alansa poikkeuksellisen laaja.

Tämä teos ei ole elämäkerta. Se keskittyy Rinteen ajatteluun hänen kirjallisen tuotantonsa perusteella. Siitä välittyy kuva omaperäisestä ajattelijasta, joka tahtoi edistää ihmisten keskinäistä ymmärrystä. Hän oli perimmältään humanisti sekä sivistyksen tutkija ja puolustaja. Hän ehti toimia muutaman vuoden Yhteiskunnallisen Korkeakoulun sosiologian prfessorina ja rehtorina ennen kuolemaansa vuonna 1950. Syystä voi sanoa, että hänen työnsä jäi kesken.

Hänen kaltaistaan intellektuelliä olisi tarvittu myöhemmin 60- ja 70-luvuilla, kun puoluepolitiikka soluttautui yliopistoihin ja pilasi vuosiksi niiden älyllisen ilmapiirin erikoisesti yhteiskuntatutkimuksen alalla. Tieteen riippumattomuus oli Rinteelle korkea arvo, mutta ei enää hänen työnsä jatkajille, joista monia suorastaan elähdytti toisinajattelijoiden mitätöinti. Se koitui myös ihmisen henkisyyttä ja idealismin historiallista merkitystä korostaneen Antero Rinteen osaksi, jonka työn aliarviointiin rohkaisi varsinkin palvotun auktoriteetin Antti Eskolan ymmärtämätön kirjoittelu Rinteen ajattelun perusteista. Marxistisen hurmoksen vuosina viimeistään kävi toteen Rinteen väite, että maailmassa pyritään enemmän väärin kuin oikein ymmärtämiseen.

Tämän kirjan tekijä tri Kauko Kämäräinen puhuu tuosta tympeästä episodista vuosikymmenten yliopistokokemuksen rohkaisemana ja opettamana.